Esa Mäkisen juttu sunnuntain Hesarissa kertoo kiinnostavan case-esimerkin epäonnistuneesta yrityksestä.

Yrityksiä epäonnistuu, ja sehän kuuluu asiaan. Elinkeinopolitiikan tehtävänä olisi kuitenkin kohdistaa yhteiskunnan resursseja siten, että niillä tuotetaan mahdollisimman tehokkaasti hyvinvointia. Elinkeinopolitiikan oletus on, että hyvinvointia tuottaa tehokkaimmin menestyvät kasvuyritykset.

Kasvuyrityksiä valtiovalta yrittää sitten saada aikaan seuraavilla keinoilla:

• Rahoittamalla yritysten tutkimus- ja tuotekehitystä mm. Tekesin ja elinkeinokeskusten jakamilla yritystuilla
• Motivoimalla kapitalisteja verohelpotusten avulla sijoittamaan rahansa uusiin yrityksiin
• Edesauttamalla yrittäjyydelle myönteisen ilmapiirin syntymistä paskapuheilla ja -strategioilla
• Jakamalla alle 700 euron suuruista perustulotyyppistä starttirahaa aloittaville yrittäjille noin ensimmäisen toimintavuoden ajaksi

Käyn seuraavaksi läpi, miksi nämä toimenpiteet ovat omiaan synnyttämään kuplia ja hukkaamaan resursseja.

1. Yritystuet

Yritystukia haetaan paperilla asiantuntijoista ja virkamiehistä koostuvilta komiteoilta. Jos suunnitelma näyttää paperilla hyvältä, verkostot päättäjätahon kanssa on kunnossa ja toiminnalle on onnistuttu hankkimaan riittävästi alkupääomaa tai tulorahoitusta muualta, saat todennäköisesti yhteiskunnan maksamaan 30–70 prosenttia yrityksesi kuluista.

Valitettavasti mikään näistä, ehkä tulorahoitusta lukuunottamatta, ei ole osoitus siitä, että yritys oikeasti tulee menestymään ja luomaan hyvinvointia. Komiteoiden tekemät rahoituspäätökset ovat joko mielivaltaisia, jolloin suurisuisin kusettaja imee rahat, tai sitten tuet valuvat nerokkaille lomake-eksperteille.

Yritystuissa onnistuminen vaatii aivan toisenlaista pelisilmää ja ammattitaitoa kuin toimivan organisaation rakentaminen. Yritystuet ohjaavat siksi yrittäjien toimintaa muualle kuin markkinoilla menestyvän liiketoiminnan kehittämiseen.

2.  Kapitalistien verohelpotukset

Jopa entinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen on eläkepäivinään tullut järkiinsä, ja syyttänyt ökyporvareita turhasta verokitinästä. Myös Jungnerin standardin mukaan voimme todeta: Ei miljoonia omistavan ja kymmeniä tuhansia vuodessa ansaitsevan ihmisen motivaation pitäisi olla enää veroprosentista kiinni.

Poliitikot ovat kuitenkin nielleet verokitinän niin hyvin politiikkansa ohjenuoraksi, että seurauksena on täysin mielivaltainen verojärjestelmä, jossa rikkaimpien on helpointa maksaa suhteessa vähiten veroja.

Kelan tutkijoiden piirtämä "sininen suihku" kertoo, miten veroprosentti määräytyy mielivaltaisesti 0–50 prosentin välillä yli 50 000 euron vuositulojen jälkeen.

Kapitalistit kyllä sijoittavat pääomiaan siinä tapauksessa, että he huomaavat jossain liiketoiminnassa oikeasti potentiaalia. Yhtä lailla kapitalistit tekevät virheellisiä sijoituspäätöksiä.

Kapitalistit tekevät myös tietoisesti paskoja sijoituspäätöksiä kupliin, joista he voivat tilapäisesti hyötyä. Tämänhän me hyvin tunnemme persnahassamme, kiitos kapitalistien tietoisesti pumppaaman subprime-kriisin ja siitä jatkuneen talousmyllerryksen.

3. Yrittäjyyspuhe ja -ilmapiiri

Opiskelin Jyväskylän yliopistossa ennen yrittäjäksi ryhtymistä Basic Business Studies opintokokonaisuuden, jonka kruunasi Basics of entrepreneurship -yrittäjyyskurssi. Kurssi oli täynnä historiallisen hyödytöntä yrittäjyyskasvatusta, jossa lähinnä korostettiin sinnikkyyden ja sisäisen yrittäjyyden moraalista merkitystä.

Onneksi liikekumppanini joutui käymään työkkärin vastaavan kurssin, jossa kerrottiin käytännönläheisemmin vähän myös yrittäjän lakisääteisistä velvollisuuksista ja yrityksen pyörittämisestä.

Lauri Holappa kuittaa katteettoman yrityspuheen turmiollisuuden kolumnissaan niin hyvin, ettei minun ole sitä tarvetta tässä toistaa.

Yhtenä esimerkki katteettomasta yrityspuheesta voidaan pitää myös niin sanottua innovaatiojournalismia. Tämä on laji, jossa toimittajat hypettävät Muxlimin kaltaisia palveluita ennen kuin mitään innovatiivista on todellisuudessa saatu markkinoille asti ja toimimaan.

Innovaatiojournalistien kannattaisi lukea Ruukin matruunan ajatuksia innovaatioista ja siitä, miksi niistä suurin osa jää toteutumatta.

4. Starttiraha

Starttiraha on ihan kiva juttu, niin kauan kuin sitä saa. Käytännössä systeemi on kuitenkin susipaska, koska starttiraha lakkaa juoksemasta juuri silloin kuin alkava yritys todennäköisimmin on ns. kuoleman laaksossa. Tilastokeskuksen mukaan kriittisin aika yrityksen liiketoiminan jatkuvuuden kannalta on 1–3 vuoden iässä.

Käytännössä starttiraha kannustaa nykymuodossaan perustamaan useita lyhytikäisiä yrityksiä peräkkäin.

Kannattaa myös lukea Antti Kaaron tuore kolumni ihmisten oppimisesta. On täysin epärealistista olettaa, että alkava, usein persaukinen ja kokematon yrittäjä, saisi liiketoimintansa järkeväksi jo ensimmäisen toimintavuoden aikana.

Ratkaisu: Tonni käteen – ja heti!

Nykyinen elinkeinopolitiikka on suunniteltu sellaiseksi, että se pakottaa köyhät palkkatöihin ja säilyttää rikkaimpien etuoikeudet määritellä, mitä tuotetaan ja miten. Valitettavasti tämä politiikka on sellaista, ettei siitä nykyisessä kriisitilanteessa hyödy kunnolla edes kapitalistit. En tiedä, onko tämä yksi syy siihen, että Suomen kusipäisin suurkapitalisti Björn Wahlroos on esittänyt kaikkein avokätisintä perustuloa.

Vihreiden teettämien laskelmien mukaan ainakin 500–600 euron perustulo on toteutettavissa täysin kustannusneutraalisti vain nykyjärjestelmää sorvaamalla. Elämiseen riittävä perustulosta saadaan, kun laitetaan pankkijärjestelmä uusiksi ja verokitisijät kuriin.

Perustulo on parasta elinkeinopolitiikkaa, koska se antaisi kaikille tasavertaiset mahdollisuudet säätää liiketoimiensa ja ajatustensa parissa ilman mielivaltaisia aikarajoituksia ja paperisotaa. Perustulo todennäköisesti lisäisi yhteiskunnan resurssien tehokasta käyttöä, koska ihmiset voisivat paremmin keskittyä siihen, mikä kiinnostaa.

Kiinnostavien asioiden parissa työskentely johtaa tunnetusti suurempaan tuottavuuteen kuin esimerkiksi pakollinen aikakauslehtien tyrkyttäminen vastentahtoisille mummoille. Voidaan kysyä, kuinka järkevää on esimerkiksi se, että opiskelijat toimivat opintonsa rahoittaakseen kerrossiivojina tai Siwan kassoina ja laiminlyövät samalla opintojaan plus heikentävät kaupan päälle varsinaisten duunareiden työllistymismahdollisuuksia ja työehtoja?

Perustulo todennäköisesti myös kyseenalaistaisi sen, onko hyvinvoinnin tuottaminen itseasiasssa kaikkein resurssitehokkainta kapitalististen suuryritysten puitteissa. Esimerkiksi toimivien verkkopalveluiden osalta voimme huomata, että iso osa parhaiten ihmisiä palvelevista sivustoista on tuotettu jonkun muun kuin yritysrakenteen puitteissa. Kansainvälisesti tästä on loistavia esimerkkejä Wikipedia ja Couchsurfing, joka on tosin nykyisin viralliselta statukseltaan yhteiskunnallinen yritys. Suomessakin tästä on esimerkkejä, kuten poliitikkojen sanomisia ja tekemisiä seuraava Kansan muisti.

Perustulokeskustelua on viime aikoina lietsottu, ja kuun lopussa aiheesta julkistetaan kansalaisaloite. Perustulon aikaansaaminen tulee olemaan keskeisin poliittinen ase nykyisen talouslaman ylittämiseksi.

Perustulosta lisää:

• Kansainvälisen perustuloverkoston Suomen osasto BIEN Finland
• Vasemmistonuorten perustulokampanja Massit Massoille. Sisältää monipuolisia artikkeleita ja yleistietoa perustulon mahdollisuuksista.
• Ylioppilaslehden tuore artikkeli “Perustulo poistaa pakkotyön”

Click here to view the embedded video.

Toimittajat inhoavat salaliittoteorioita, mutta heidän oma työtapansa synnyttää ne. Seitsemän vuotta sitten Saska Saarikoski hyökkäsi kolumnissaan WTC-salaliittoja vastaan. Samasta julkaisusta tunnettu Ville Similä on myös kirjoitellut vihaisia salaliittokolumneja.

Herrat yrittävät sanoa, että kylläpä olette saatanan tyhmiä, kun ette usko, mitä lehdissä kirjoitetaan.

Itse uutistyön tuntevana osaan ymmärtää tämän elitistisen toimittajanäkökulman, mutta vainoharhaisena hulluna ymmärrän myös mediatotuuden kyseenalaistajan logiikkaa.

Jos salaliitto on mielikuvituksen tuotetta se on helppoa osoittaa vääräksi. Tähän riittää kysymys: Missä lähteet ja mitä ne ovat? Tällaiseen keskusteluun toimittajat eivät liiemmin halua antautua.

Selväjärkinen ihmisolento kykenee muodostamaan valistuneen mielipiteen totuudesta, kun heille tarjotaan siitä laadukasta ja monipuolista tietoa. Jos tiedon totuusarvo epäilyttää, voi luottamustaan parantaa arvioimalla lähteitä. Lähteet ovat sitä luotettavampia, mitä vähemmän välissä on ihmisiä tarinaa kertomassa.

Toimittaja itse on useimmiten tiedonvälityksen välikäsi tai välikäden välikäsi, joka saattaa heikeintää tiedon luotettavuutta tekemällä virheitä ja painottamalla epäolennaisuuksia. Etenkin silloin tämä on riskinä, jos toimittaja piilottelee alkuperäislähteitä.

Enkä nyt kerro niistä harvinaisista keisseistä, jolloin toimittajalla on syy piilottaa lähteensä vedoten lähdesuojaan. Vaan aivan tavallisesta uutisjournalismista, jossa tieto on hankittu avoimista lähteistä, eikä toimittaja siltikään jostain käsittämättömästä syystä voi linkittää alkuperäiseen tietolähteeseen.

Case Study: gallupit johtavat kansaa harhaan!!!

Tuohduin medialle, kun luin Soininvaaran blogauksen Niinistön suosio romahti.

Kahden perättäisen HS:n mittauksen välillä kaikkien muiden ehdokkaiden kannatus näyttäisi pysyneen samana, mutta Haaviston, Väyrysen ja Arhinmäen kannatus näyttää nousseen yhteensä lähemmäs 20 prosenttiyksikköä.

Virhe perustuu siihen, että HS on kesken vaalikamppailun päättänyt muuttaa tapaansa ilmoittaa gallup-tuloksista. Aiemmin mukana laskuissa oli EOS-äänet, mutta nyt nämä poistettiin ennen prosenttien jakamista ehdokkaiden kesken. Seurauksena kaikkien tulokset paranivat, ja erityisesti Niinistön kannatus näytti pudonneen vähemmän.

Tarkistin asian heti Soininvaaran blogauksen jälkeen helpoimmin löytyvästä suomalaismedian tarjoamasta gallup-seurannasta.

Eihän tämä ole, perkele, mahdollista! Laitoin HS.fin toimitukseen salaliittopäissäni varsin asiallisen sähköpostin, johon lisäsin ylläolevat linkit, ja kysyin aikovatko oikaista asiaa nyt jotenkin. Loukkaannuin syvästi, kun HS ei viitsinyt edes sähköpostiin vastata.

Piti lähteä itse selvittämään, kuinka systemaattista median kokoomuslainen salaliitto gallup-tuloksien ilmoittamisessa oli.

Pian selvisi, että aiheesta oli jo käyty journalistien sisäistä keskustelua ja muutos ilmoitustavassa oli sikäli perusteltu, että uusi tapa antoi realistisemman kuvan vaalipäivän odotuksista.

Jouduin tämän todetakseni listaamaan gallupit kahteen eri taulukkoon, joissa tulokset, toisin kuin Iltalehden gallup-seurannassa, ovat vertailukelpoisia.

Yllä olevat käppyrät perustuvat galluppeihin, joissa julkaisija on päättänyt ilmoittaa prosentit vain kantansa päättäneistä ehdokkaista. Vaalien lopputulos oli hyvin lähellä viimeisimmän gallupin kertomaa.

Tämä jälkimmäinen käppyrä on laadittu niistä gallupeista, joissa julkaisija on ilmoittanut prosenttitulokset kaikista kyselyyn vastanneista. Kun tähän käppyrään lisätään presidentivaalien tulokset (Viimeinen tulos oikealla), näyttäisi siltä, että gallup-tulokset meni persiilleen.

Näin ei kuitenkaan ole käynyt, eikä gallupissa ole sinänsä mitään vikaa. Iltalehti, muutama yksittäinen toimittaja ja moni kansalainen on vain päätynyt vertailemaan vertailukelvottomia tuloksia keskenään.

Tältäkin olisi varmaan vältytty, jos kaikki mediat ottaisivat mallia Ylestä, ja linkittäisivät alkuperäiseen gallup-lähteeseen. Siinä on esitetty kivasti taulukkona molemmat vaihtoehdot ja näin uskoisin muidenkin tutkimuslaitosten tekevän.

Linkit lähteisiin, jumalauta!

Journalisteilla on sääntö, että pitää tuoda jutuissa lähde esiin. Lähteet yleensä mainitaan, mutta lukijaa ei aktiivisesti kannusteta etsiytymään alkuperäislähteille.

Tämä jättää toimittajille täysin tarpeettoman sauman käyttää mielivaltaa portinvartijaroolissa. Toimitusten kokoomus- ja punavihersalaliitoista tulee ihmisten päissä totta, kun uutiset vaikuttavat formaattinsa puolesta mielipiteiltä uutissivustojen vältellessä linkittämistä lähteisiin. Blogiformaatti on tässä suhteessa uutisia valovuosia edellä.

Linkittäminen on helppoa, eikä siihen mene muuhun journalistiseen työhön nähden paljon aikaa. Ilmiselvien linkkien puuttuminen herättää ainakin minulla välittömästi epäilyksen tiedon luotettavuudesta.

Linkittää voi joko lauseen kohtaan, jossa lähde mainitaan, tai sitten lähteet voi koota nätiksi linkkirimpsuksi jutun alareunaan. Jopa haastattelumatskut voitaisiin useimmiten ladata sellaisenaan nettiin, ja sekin vähentäisi riskiä tehdä täysin mielivaltaisia ja epäolennaisia poimintoja haastateltavan kommenteista.

Itse haaveilen sellaisesta, että jonain päivänä myös julkaisujen keskustelupalstoilla käytäisiin kriittistä argumentaatiota esimerkiksi lähteiden luotettavuudesta, mutta se taitaa olla silkkaa utopiaa.

Aineistoa:

• Gallup-tulokset presidentinvaaleissa 2012 (Ilpon oma taulukko-harjoitus)
• Wikipedia: Suomen vuoden 2012 presidentinvaalin kannatusmittaukset

Soinin tuorein blogaus on saanut kovasti julkisuutta tänään pitkin internetsiä. Miksi näin?

Koska Soini osaa trollata. Hän kirjoitti suhteellisen viattoman hengennostatus-blogauksen. Siinä oli pari lausetta, jotka saavat “elitistisen city-liberaalin” reagoimaan:

 On Suomi niin kauhean ahdasmielinen maa näin jälkihaloslaisen ajan auetessa. Suvaitsevaiston fasismi ja darvinismi kukkivat.

Väite on pöljä ja absurdi – suorastaan postmoderni.  Se tuo mieleen erään viime vaaleissa perussuomalaisten vaaliohjelman kiinnostavaksi tehneen läpän: postmodernin tekotaiteen kriikin.

Jokainen vähänkin järkeä päässään pitävä ihminen tajuaa heti, ettei postmodernin taiteen tukemisella ole mitään tekemistä valtiontalouden ongelmien kanssa. Koska tämä läppä kuitenkin ärsytti niin paljon Soinin vastapoolia – liberaalia kaupunkilaista useimmiten vasemmistolaista SoMen suurkuluttajaa – se teki heidän vaaliohjelmastaan kokonaisuudessaan huippusuositun.

Toiset poliitikot maksavat vaalimainonnastaan medialle satoja tuhansia tai miljoonia saadakseen riittävästi julkisuutta läpimenoon. Soinin ei tartte, koska poliittinen vastapuoli hoitaa homman.

Voiko trollin voittaa?

Tämä on keskeinen kysymys internet-viestinnän historiassa. On olemassa erilaisia tapoja ja parhaiten näitä oppii varmaan seuraamalla anonyymien fightteja esim. ylilaudasta. Pari päivää flunssassa maatessani olen huomannut, että mm. Pekka Haaviston kannattajat ovat ansioituneet siellä jonkinlaisella antitrolling-tekniikalla.

Aiheesta muualla:

HS: Soini: suvaitsevaiston fasismi kukkii

Tyhjäntoimittaja: Demokraattinen, autistinen internet

Ajatusjalostamo: Perussuomalaiset ja homopornon syntinen houkutus

Kriminologian professori Hedda Giertsenin kiemurteleva vastaus Hjernevask-dokumentissa, kun näyttää siltä, että miehet ovat luonnostaan väkivaltaisempia kuin naiset. Sama vastaus pullahtaa ulos myös muilta norjalaisilta sosiologeilta, kun heidän teoreettisesta viitekehyksestään paljastuu ilmiselviä aukkoja.

“Miehet ja naiset ovat biologisesti erilaisia jo syntessään”, “Ihmiset tunnistavat ulkonäön ja äänen perusteella noin 80-prosenttisesti oikein, kuka on homo ja kuka hetero”, “Kasvatuksen vaikutus lapsiin ei ole koulumenestyksen kannalta merkitsevää”.

Nämä ovat väitteitä, jotka joistakin kuulostavat siltä kuin ne olisivat peräisin paatuneilta sovinisteilta tai jostain synkästä oikeistolaisesta mielikuvituksesta. Entä jos kyseessä onkin ihan oikeita tieteellisiä löydöksiä?

Bongasin eilen linkin norjalaiseen dokumenttisarjaan Hjernevask (Aivopesu) sosiologisen keskustelukerhomme Club Anomian fb-sivuilta. Olen nyt katsonut neljä ensimmäistä jaksoa sarjasta, joka mahdollisesti muodostuu yhdeksi tärkeimmistä yhteiskuntatieteellisistä teoksista.

Dokumentti ei ole tieteellinen läpimurto siinä mielessä, että siinä tehtäisiin varsinaisia uusia löydöksiä. Sen meriitit ovat metodologiset ja keskustelua eteenpäinvievät. Dokumentti kokoaa yhteen keskustelun, joka on jakanut yhteiskuntatieteet kahteen vihamieliseen änkyräleiriin. Parhaimmillaan Hjernevask voi pakottaa muodostaman uuden hallitsevan paradigman.

Poliittiset johtopäätökset tieteen riippakivenä

Kielellisen käänteen jälkeen sosiologia on keskittynyt perustelemaan ihmisten toimintaa pääosin kulttuurista käsin. Viimeistään viimeisen kymmenen vuoden sisällä tämä lähtökohta on käynyt jatkuvasti kestämättömämmäksi. Samalla kulttuuriin hirttäytyminen on saanut uskonnonomaisia piirteitä.

Hjernevask on analyyttinen hyökkäys sosiologian kulttuuripainotteisen valtavirran uskonnollisuutta kohtaan. Tyylillisesti dokumentaristi Harald Eia on lähellä omaa Enbuskeamme. Se heitä erottaa, ettei Hjernevask vaikuta samalla tavalla poliittisesti motivoituneelta hepulta. Enbusken näkökulmarajoitteinen jankutus kykenee parhaimmillaan herättämään tyypillistä juupas-eipäs-tason nettikeskustelua. Tällaisessa keskustelussa kukaan ei opi mitään ja osapuolet kaivautuvat syvemmälle poteroihinsa.

Eia sen sijaan onnistuu argumentoimaan vakuuttavasti ottaen molempien osapuolten väitteet huomioon. Hän ei sotke käsiään politiikkaan.

Sosiologian konstruktivistista valtavirtaa kohtaan on kyllä hyökätty ahkerasti koko 2000-luvun, mutta vasta nyt tieteen valtavirta todennäköisesti alkaa muuttumaan. Miksi näin?

Tähän asti valtavirtasosiologian kritiikki on näyttäytynyt poliittisesti motivoituneelta. Politiikka ei tee tieteestä uskottavaa.

Sama meno jatkuu nyt Hjernevaskin jälkeenkin esimerkiksi katkerien toisinajattelijoiden Henry Laasasen ja Marko Hamilon heiluttellessa kostokirveitään naistutkijoille. Näyttäisihän nyt siltä, että heidän väitteidensä faktaperusta on vahvempi, kun se kerran tv:stäkin näytetään.

Ja poliittisia seurauksia dokumentilla jo on. Norjassa lakkautettiin Laasasen mukaan naistutkimuksen rahoitus ja Pohjoismainen tasa-arvotiedon keskus. Norjalainen oikeisto on mielissään. Onko tämä Eian dokumentin syytä, ja onko hän asiasta vastuussa?

Yhtä hyvin voi kysyä, onko atomipommin kehittäminen Einsteinin syytä ja onko hän pommituksista vastuussa. Syy-yhteys on ilmeinen, mutta poliittista vastuuta poliitikkojen päätöksistä en Eialle enkä Einsteinille sysäisi.

Kuoleeko vasemmisto kulttuuridogmatismin mukana?

Politiikka ja tiede limittyvät toisiinsa. Tietyt tieteelliset tulokset voivat edesauttaa oikeiston ja toiset vasemmiston menestystä. Samaan tapaan se, puhutaanko ennen vaaleja rikollisuudesta vai hyvinvointipalveluista, vaikuttaa oikeiston ja vasemmiston vaalituloksiin.

Mutta tämä ei ole enisisijaisesti tieteen eikä journalismin vika, vaikka sielläkin politikoidaan. Syyttävän sormen pitäisi osoittaa poliittisten koulukuntien tekemiin ideologisiin ja strategisiin valintoihin. Ei kai ole tieteen vika, että vasemmiston valtavirta on ideologisesti hirttäytynyt idealistiseen humanismiin? Kyllä se taitaa olla vasemmistolaisten omaa heikkoutta.

Vasemmistolaisille pidän Hjernevaskin tarkkaavaista katsomista lähes pakollisena, koska se auttaa perustelemaan omia poliittisia valintojaan paremmin.

Jos ne väitteet, joita Hjernevaskissa esitetään pitävät kutinsa, miten se vaikuttaa esimerkiksi seuraaviin poliittisiin tavoitteisiin:

• Maksuttomat julkiset palvelut ja koulutusjärjestelmä
• Elämiseen riittävä vastikkeeton perustulo
• Omaisuus- ja tuloerojen tasaaminen
• Sukupuolten välinen tasa-arvo

Ja vielä kerran linkki dokumenttiin Hjernevask (Aivopesu). Katsominen vaatii salasanan ‘hjernevask’. Kaikki seitsemän osaa löytyy linkin päästä, jaksot ovat numerolinkkeinä videoupotuksen alla.

Jälkihuomiot: Kannattaa katsoa ainakin ensimmäinen ja seitsemäs osa. Viimeisessä on perusteluja koko sarjan tekemiselle, ja sille miksi kultturalistien kiusaaminen oli tärkeää.

5.1.2012 lisätty loppukevennys

Click here to view the embedded video.

Oikeanpuolimmainen kuva kuolleesta Osama bin Ladenista levisi pitkin mediaa välittömästi, kun uutinen tämän kuolemasta kerrottiin julkisuuteen. Kuvaa on jälkeenpäin epäilty manipuloiduksi.

Euroopassa leijailee psykoosin aave. Luotettavan tiedon saanti on vaikeaa. Erityisen ongelmallista se on politiikan ja sotien osalta. Informaatiosodankäynti on nykyaikaisen sodankäynnin ydintä.

Poliittisesti yhteentörmänneet tahot taistelevat mediassa leviävästä tiedosta, uutisista ja näkökulmista. Tämä herättää epäluuloa median uskottavuutta kohtaan ja on omiaan synnyttämään vainoharhaa ja salaliittoteorioita.

Vainoharha ei ole sotaa käyvälle taholle mikään ongelma, vaan tavoite. Pelolla pyritään lamaannuttamaan vastapuolen ajattelu- ja toimintakyky. Samalla sillä kootaan omia rivejä lietsomalla pyhää vihaa vastapuolta kohtaan.

Pahimmillaan vainoharha purkautuu psykoosiksi, jolloin todellisuudentaju hämärtyy, ja ihminen alkaa enenevissä määrin kuvitella faktoja yksipuolisten pelkojensa tueksi. Psykoosiharhat ovat useimmiten ajankohtaisia, ja sitä ajankohtaisemmiksi ne muuttuvat, mitä enemmän pelonlietsontaa käytetään politiikan jatkamisen välineenä.

Verkkokeskustelua seuratessa huomaa, millaisia psykoosin ja vainoharhan aiheet tällä hetkellä ovat. Ainoat kommentit, jotka olen tästäkin blogista sensuroinut, liittyvät jonkinlaiseen islamin pelkoon. Ellei kyseessä ole ollut vilpitön trollaus, suosittelen näille kommentoijille lääkärissä käyntiä.

Hyötyikö äärioikeisto Breivikin terrorismista?

Jussi Halla-ahon retorinen tyyli on omiaan levittämään islamofobista psykoosia. Suoraan häntä ei tapahtumista voi millään syyttää.

Norjan perjantainen verilöyly oli harkittu poliittinen terroriteko, joka muistuttaa tekotavaltaan kouluammuntoja. Se todennäköisesti traumatisoi ainakin norjalaista vasemmistoa pitkään. On silti vaikea kuvitella vakavia poliittisia hyötyjä, joita mikään taho saisi kylmäverisestä puolustuskyvyttömien teinien massamurhasta.

Tästäkin huolimatta Breivik on saattanut onnistua jonkinlaisen äärioikeistolaisen terrorismi-ilmiön synnyttämisessä. Terrorismi perustuu osittain samankaltaiseen mediastrategiaan, johon kuvasin persujen ja vihreiden langenneen keskinäisessä rääppimisessään ennen vaaleja.

Järjettömällä mediakohkaamisella voidaan tavoittaa riittävän iso massa, jotta sillä löydetään myös oma suhteellisen suppea viiteryhmä. Teinien tappaminen ei varmasti prosentuaalisesti johda paljon Hollannin pedofiilipuoluetta suurempaan kannatukseen, mutta prosentin sadasosakin vaikuttaa, kun tavoitteena on pystyttää rasististen kilipäiden ryhmä, ja sanoma tavoittaa koko maailman.

Suomessakin vasta Jussi Halla-ahon semimaltillisella johdolla parlamentarismin ovet avannut järjestäytynyt äärioikeisto tästä tuskin voi riemun aihetta saada. Toivottavasti ainakin tämän poppoon asevarustelufetissille pistetään loppu. Äärioikeiston poliittinen ongelma on aina ollut sen raivotautisuus, sisäinen hajanaisuus ja yhteistyökyvyttömyys.

Click here to view the embedded video.

Median osuus

Vaikka internetin myötä on puhuttu toimittajien portinvartijaroolin heikkenemisestä, ajankohtaistieto välittyy valtaosalle ihmisistä silti muutaman yksittäisen uutisvälineen kautta. Outojen motiivispekulaatioiden ohella mediaa on tämän tapauksen alla syytetty johdattelevasta diskurssista.

Tämä syö median uskottavuutta ja on omiaan herättämään toimittajien inhoamia salaliittoteorioita. Itse ihmettelen erityisesti sitä, kuinka vähän verkkojournalismissa vieläkin linkitetään lähteisiin silloin, kun se olisi mahdollista. Tämä portinvartijuuteen takertuminen tuskin tekee hyvää heikkojen ansaintamalliensa kanssa painiskelevalla businekselle.

EK:n toimitusjohtaja Mikko Pukkinen jauhaa sontaa perustellessaan johdon korkeita palkkioita tosimaailman realiteeteilla. Pukkinen harhauttaa väitteellä, jonka mukaan palkkioiden rajaaminen seuraa kohtuullisuuden ja oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta, joka on talouselämän järjelle vastakkaista.

“Kohtuullisuuden ajatus yhteiskunnassa on ymmärrettävä, mutta ei tuollaista rajoitusta voi rationaalisesti asettaa.” (Mikko Pukkinen, Kauppalehti 23.6.2011)

Pukkisen järjessä ihmisiä palkitaan kepillä ja porkkanalla. Metodilla on aikanaan saatu aasit vetämään vankkureita ja sama malli on sitten kopioitu työelämämme ohjenuoraksi.

Yhdysvaltain keskuspankin  Fedin rahoittama motivaatiotutkimus MITin yliopistossa (Katso video yllä) tyrmää tämän ikiaiaikaisen palkkiomallin. Sen mukaan kepillä ja porkkanalla saadaan erinomaisia tuloksia, niin kauan kuin työ on mekaanista eikä vaadi ajattelua. Heti kun työssä tarvitaan itsenäistä ajattelukykyä, korkeat palkkiot johtavat surkeampiin tuloksiin.

Samankaltaiseen tulokseen on päätynyt myös amerikkalaistutkija Jim Collins, joka selvitti mikä erottaa parasta tulosta tuottavat yritykset hyvää tulosta tuottavista. Yksi löydöksistä oli se, että parhaiden yritysten johtajilla saattoi olla selvästi huonommat palkat kuin hyvää tulosta tuottavilla. Miksi näin? Koska parhaissa yrityksissä johtajia ei motivoinut raha.

Rahapalkkiot siis motivoivat mekaanisessa puurtamisessa. Siksi olisi perusteltua maksaa korkeampia palkkioita siivojille, mutta ei toimitusjohtajille. Rahalla on myös tärkeä tehtävänsä elämän perusedellytysten turvaamisessa, jotta aivot voivat rauhassa keskittyä ajatusten kehittelyyn turvallisuudesta huolehtimisen sijaan. Mutta rahalla ei pitäisi olla sijaa ensisijaisena motivaattorina nykyaikaisessa työelämässä, jossa useimmat mekaaniset tehtävät korvataan tietotekniikalla.

Johdon korkeille palkkioille on löydettävissä toki rationaalinen selitys, joka palautuu Pukkisen parjaamaan oikeudenmukaisuuteen. Motivaatio ja terveys voivat nimittäin rapautua, mikäli työntekijä tuntee suhteellisesta köyhyydestä johtuvaa puutetta. Golf-kentällä pyöriessä itsensä täytyy tuntea vertaisten tasoiseksi tai muuten on vaarassa syrjäytyä.

Huippujohdon palkkauksessa doktriini on siis peniskateuden minimointi. Huipputuloksia sillä ei saa, mutta eipähän johto ainakaan lamaannu masennuksesta.

Mikä oikeasti motivoi?

Palataanpas MITin tutkimukseen, jossa etsittiin myös toimivia motivaation lähteitä.

• Itsenäisyys ja mahdollisuus vaikuttaa työhön – haluamme olla oman elämämme herroja ja tehdä juttuja, joista itsekin koemme hyötyvämme.
• Asioiden hallitseminen – tahdomme oppia asioita ja osoittaa olevamme huippuja jossain. Voimme tehdä asioita täysin ilman palkkiota tai jopa maksaa siitä, jos koemme oppivamme siten jotain hyödyllistä.
• Tarkoituksenmukaisuus – työllä täytyy olla tarkoitus. Mieluummin jokin muu kuin ansaita jollekin rikkaalle mulkulle lisää rahaa. Useimmat haluavat tehdä merkityksellistä työtä, jolla on jokin eettisesti hyväksi tunnistettava päämäärä.

Nämä tekijät ovat hankalia yhteensovitettavia kapitalististen tuotantosuhteiden maailmassa, jossa työpaikat rakentuvat ensisijaisesti yhtä tavoitetta varten – tuottaakseen omistajalle voittoa. Maailman tuottavimmissa yrityksissä tämä ristiriita kuitenkin ymmärretään ja sen kanssa osataan toimia, toisin kuin EK-vetoisessa Suomessa.

Wille Rydman imemässä kokista perusvasemmistolaisten kaljajuoppojen piirittämänä.

Bongasin Wille Rydmanin parisen viikko sitten telkkarista jauhamassa hallitusyhteistyöstä Dan Koivulaakson kanssa. Seurassani ollut rillumarei-profeetta Ronkainen tiesi kuvausten olevan Tampereella, joten saimme esiintyjät houkuteltua asemaravintola Semaforiin bisselle.

Willehän on persulaisesta vähemmistö- ja maahanmuuttolinjastaan tunnettu omapäinen kokoomusnuorten puheenjohtaja. Koska Willen omat kokoomusveljet ehtivät jo vesittää hänen syrjintämielipiteensä, keskustelu ajautui suoraan talous- ja perustulokysymyksiin.

No, eihän se virallinen työttömyys 20 prosenttia ole.

15-64-vuotiaista työttömän statuksen on hankkinut 6,3 %. Noin 25,9 % on työvoiman ulkopuolella. Klikkaamalla pääset interaktiiviseen grafiikkaan.

Mutta eikös porvarit ole painottaneet, että porukkaa pitäisi saada tekemään töitä kokonaisuutena enemmän. Rydmanin & co malli perustuu jonkinlaiseen työhön pakottamiseen. Tässä kasvatetaan kakkua pakottamalla työntekijät pidempiin työuriin lisäämällä jo töissä olevien työhön käyttämää aikaa.

Itse näen perustulon logistisena uudistuksena, jolla mahdollistettaisiin aiempaa useamman ihmisen joustava osallistuminen työelämään ja kasvatettaisiin työn tuottavuutta. Nyt jo kuka vaan voi halutessaan ryhtyä elämään tuilla. Kuitenkin tuensaannin edellytyksenä on jonkinlainen rahanhankintaselibaatti, koska tukien päälle ansaituista tienesteistä plussan puolelle jää vain murto-osa.

Laittamalla rahaa kiertoon vastikkeettomasti, lisättäisiin vaihtoa ja poistettaisiin pullonkauloja, jotka tällä hetkellä hidastavat ja estävät ihmisiä toteuttamasta itseään. Vastikkeettoman rahanjaon ulkoisvaikutukset on todettu erinomaisiksi siellä, missä sitä on päästy kokeilemaan.

Euroraamit estävät uudet sosiaalipoliittiset avaukset

Ronkaisen kysymykset julkisen velan hoidosta ovat tärkeitä. Kokoomusvetoisen hallituksen lääke julkisen talouden velkaantumiseen on leikkaaminen. Metodi on samansuuntainen, jota on menestyksellisesti sovellettu jo Kreikassa, Espanjassa, Portugalissa ja Irlannissa. Vasemmisto on hallitukseen menemällä yrittänyt kampittaa leikkauksia, mutta joutuu suurella todennäköisyydellä näiden päätoteuttajaksi. Vasemmisto ei tunnu huomaavan, että sen politiikka on impotenttia Euroopan nykyisten talouspoliittisten rakenteiden puitteissa, koska kasvavien korkomenojen uhka pakottaa leikkaamaan.

Kuten Kreikka osoittaa, leikkauksilla ja budjetin tasapainotuksella ei taata kuin pankkien voitot ja korkokannan räjähdysmäisen kasvun hidastuminen. Näin ei kuitenkaan millään tavalla edistetä talouskasvua eikä työllisyyttä, vaan päinvastoin. Euroopan kriisimaiden kohdalla on selvää, että pääsyy kriisin jatkumiseen on EU:n instituutioissa, jotka keskittyvät tukemaan pääomien kasaantumista pankeille. Huolimatta Kreikalle aiemmin myönnetystä 110 miljardin euron apupaketista, valtion 10-vuotisten lainojen korot pysyttelevät huippulukemissa. Ja lisärahalle on edelleen tilausta.

Euroopan oikeiston näkökulmasta tätä kriisinhoitostrategiaa pidetään kuitenkin niin onnistuneena,  että siitä tehdään pysyvä mekanismi. EVM on rakenteiltaan samanlainen hirviö kuin Euroopan keskuspankki. Sitä ei voi kukaan kontrolloida, mutta sen johtoporras voi käyttää mielivaltaansa euromaihin niinkuin lystää. Vastikkeena alistukselle veronmaksajat sitoutuvat rahoittamaan tämän organisaation kulut.

Jos katsoo pelkästään ikkunasta ulos, voi vakuuttua siitä, että nykyinen rakenne on liki paskin mahdollinen rahoitusjärjestelmä, jossa yhdistetään kieroimmat piirteet itävallan pojilta, monetaristeilta, friedmanilaisilta ja laissez -fairesta.

Vastikkeeton raha mielivallan vaihtoehdoksi

Click here to view the embedded video.

Kreikan 10-vuotisten valtionvelkojen korko on noussut 17 prosentin tuntumaan. Hyvin näyttäisi vakauttaminen alistamalla tepsivän. Klikkaamalla kuvaa pääset käsiksi alkuperäislähteeseen.

Euroopan päättävissä asemissa olevat johtajat ovat näemmä pahimman luokan putkiaivoja. Kyllähän kriisimaiden talous siitä kasvuun lähtee, kun kerralla leikataan leijonan osa palkoista, palveluista, koulutuksesta ja myydään vielä omaisuus ulkomaisille sijoittajille. Aivan varmasti.

Hypoteesit aivovamman alkuperästä

1. Psyykkaus. Pystyäkseen tekemään tehokkaasti päätöksiä, ihmisellä on oltava luja usko siihen, mitä hän on tekemässä. Johtajamme ovat ilmeisesti psyykanneet itselleen lujan uskon toimintamalliin, jonka voisi kiteyttää thatcherismiksi. Ongelma näyttäisi olevan sama kuin Neuvostojohtajilla aikanaan. Ulkomaiset asiantuntijat nauravat partaansa.

Click here to view the embedded video.

2. Paskat housussa. Vaikka Eurooppaa johtavan eliitin joukossa on varmasti niitäkin, jotka tietävät, että nykyiset toimenpiteet eivät ratkaise mitään, he eivät kykene toimimaan. Ilmeisesti ryhmäkuri on kovaa ja toisinajattelijat pelkäävät avata suunsa.

3. Alistuksesta voi nautiskella. Kolmas vaihtoehto on, että johtavat poliitikot ovat luonnostaan psykopaattisia kusipäitä, jotka haluavat, että kaikki menee päin helvettiä.

Lääkkeet eurokriisiin

1. Lääkitys vaihtoon. Varakkaimpien keskuudessa suosittu päihde kokaiini tunnetusti buustaa itseluottamusta. Nyt näyttäisi siltä, että liika kokkeli pitää johtajat tiukasti uusliberaalissa uskossaan.

Eliitille pitäisi saada romppeet, jotka ennemmin rikkovat heidän ennakko-oletuksiaan ja auttavat avaamaan jämähtäneitä aivorakenteita. Viime vuosina parhaiten menestyneet toimarit suosittelevat tsykedeelejä.

2. Laissez-faire-sosialismi. Tarvitaan logistinen uudistus, jolla rahaa pistetään kiertämään talouden ruohonjuuritasolle, muualle kuin hyvävelikerhojen saunanlauteille. Yksinkertaisin metodi on euroopanlaajuinen perustulo, joka sidotaan elinkustannusindeksiin.

Click here to view the embedded video.

Namibian esimerkki kertoo jotain siitä, minkälaiset vaikutukset tukijärjestelmän pullonkaulojen poistamisella ja vastikkeettomalla rahanjaolla voisi olla. Pelkkä perustulo ei kuitenkaan riitä, vaan pullonkaulat on poistettava myös infrastruktuurista: Liikenteen, verkkoliikenteen, koulutuksen, terveydenhuollon ja rahoituksen on toimittava maksuttomina julkisina palveluina.

Jo sillä yksinkertaisella linjauksella, että Maastrichtin sopimuksesta poistettaisiin pykälä, joka kieltää Euroopan Keskuspankilta (EKP) suoran lainanannon valtioille, helpotettaisiin valtiontalouksien ahdinkoa. Sen sijaan, että valtiot lainaavat fyrkkansa yksityisiltä rahoittajilta huippukoroilla, ne voisivat yksityispankkien tapaan lainata sitä EKP:ltä noin yhden prosentin korolla. Vasemmistoliitossakin tämä muistettiin vielä kaksi kuukautta sitten.

3. Kontrolli. Modernia tekniikkaa soisi sovellettavan politiikan ja talouden demokratisoimiseksi. Kun kansalaisten valvonta on  aiempaa helpompaa, valvonta pitäisi kohdistaa myös päätöksentekoon ja huipputason rahaliikenteeseen. Nyt valtiontalouteen kertyy naurettavan pieniä summia talouden huipulta, jossa valtaosa rahaliikenteestä tapahtuu. Päätöksentekoprosessit ovat edelleenkin hyvin kaukana läpinäkyvyydestä. Julkisesta taloudesta on säästetty lähinnä tekemällä lisää työttömiä, kun pitäisi keskittyä välistävedon eliminoimiseen.

Trendejä, jotka saattavat edesauttaa muutosta

Tiedetään, että kaikki raha on velkaa ja sen vastineena on lähinnä epärealistisia odotuksia ihmisten velanmaksukyvystä. Tämä siksi, että pankit monistavat varantonsa lainanannon avulla ja näin luovat lisää rahaa. Kun rahaa ei kuitenkaan valu pankkipiireistä edesauttamaan vaihtoa, työllisyyttä ja hyvinvointia, kasvaa epäluottamus koko rahajärjestelmää kohtaan.

Niukka raha johtaa siihen, että talous on käytännössä nollasummapeliä, ja kaikki keskittyvät tappelemaan aarteistaan. Raha ei kierrä. Velat kasautuvat ja ihmisistä tulee maksukyvyttömiä. Siksi nyt nousee kiihtyvässä tahdissa nykyisen rahajärjestelmän korvaavia vaihtomenetelmiä.

Yksi näistä on parin viikon sisällä megatrendiksi räjähtänyt ilmiö: bitcoin. Nykyisen rahan luotettavuuden takaa välistävetäjäelin pankki. Bitcoinissa luotettavuus perustuu puhtaasti teknologiaan, jolloin mitään välistävetäjää ei ole. Tällaista rahaliikennettä on kuitenkin mahdotonta seurata, eikä veroja pystytä keräämään. Onkin herätetty epäilyksiä, että hallitukset alkavat hyvin pian sodan bitcoineja vastaan. Tällainen sodankäynti edellyttää, että lännessä mennään internet-valvonnan osalta Kiinan linjoille, joka meillä itseasiassa tarkoittaa paljon tiukempaa nettisensuuria kuin Kiinassa.

Toinen selvästi räjähtävä trendi on aikapankkijärjestelmä, jonka avulla ihmiset ovat alkaneet järjestämään itsenäistä palvelutuotantoa. Vaikka myös oikeisto on nähnyt aikapankeissa mahdollisuuden entistä rankempaan julkisten palveluiden karsimiseen, on olemassa riski, että aikapankkeja aletaan tuhoamaan verotuksella.

Jos kriisi haluttaisiin ratkaista jollain muulla keinoilla kuin ajautumalla sodan partaalle, pankeille pitäisi pikkuhiljaa tehdä jotain. Tällainen meno johtaa fasismiin ja  höyryäviin ruumiisiin.

Paavikin on liittynyt rommareihin ja vilkuttaa hyvästiksi nykyiselle rahajärjestelmälle. Kuvassa on linkki. Kuva: Flickr/Catholic Church (CC BY-NC-SA 2.0)

Meillä voi kohta olla jonkun sortin semifasisti sisäministerinä. Julkisuudessa on arvuuteltu Soinia ja jossain näin vilaukselta Halla-ahonkin nimen.

Sisäministerihän vastaa virallisen kyttäämisen painopistealueista. Luultavasti persuilu tuolla pallilla tarkoittaa maahanmuuttajien ja rappionuorison vieläkin tarkempaa syynäystä. Tämähän luonnollisesti vituttaa toimenpiteiden kohderyhmää.

Tässä vähän listaa keinoista, joilla saamme otteen synkästä taantumuksesta.

Koripallo – Jengiytyminen kannattaa aina.  Itse asiassa se on väistämätön seuraus siitä, että kytät suhtautuu meihin kuten roskaväkeen. Nyt jo porukkaa ratsataan pelkän ulkonäön perusteella. Koripallo on kaljapulloa tehokkaampi väline jengiytymisessä, eikä ne edes sulje toisiaan pois. Koripallo maksaa, kiitos reippaiden aasialaisten, vain parikymppiä. Kenttiä pitäisi löytyä joka lähiöstä.

Musiikki – oli sisäministerinä kuka tahansa pelle niin musaskenessä saa yleensä sanoa mitä lystää. Suomessa politiikka ratkaistaan iskelmillä.

Click here to view the embedded video.

Välinpitämättömyys – Fasistit kerjää huomiota. Niille ei välttämättä pidä antaa sitä. Hysterinen suhtautuminen nuivalaisiin on pahin virhe, mitä tässä on tehty. Koko persujen julkisuusrumba on perustunut niiden kykyyn aiheuttaa hysteriaa. Kun joku on hysteerinen, toinen kerää sympatiaa.

Yhteistyökyky – Kaikkien kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä niin paljon kuin mahdollista. Persuissakin on ihan hyviä ihmisiä, kilttejä ja hassunhauskoja perusjuntteja. Pahimmilla natseilla on siellä tietenkin samanlaisia ongelmia yhteistyön kanssa kuin pahimmilla änkyräkommareilla.

Itsepuolustus – konservatiivit taipuvat aggressiivisuuteen. Parhaiten väkivaltatilanteilta vältytään, jos noille ei anna hirveästi pelonaiheita. Mutta kun puntti alkaa joka tapauksessa tutista, on hyvä varmistaa väkivallattomuus riittävällä itsepuolustuskyvyllä.

Talouskriisi – Meneillään olevaan talouskriisiin on tasan kaksi ratkaisua: sotiminen tai sosialismi. Sotimalla voidaan tuhota olemassa oleva infrastruktuuri, jotta sitten voitaisiin työllistää rakentamalla se uudestaan. Sosialismi taas tarkoittaisi panostusta julkisiin investointeihin, jotta nykyinen infrastruktuuri kehittyisi ja sitä pystyttäisiin myös käyttämään johonkin hyödylliseen. Käytti nykyhallitus ja EU sitten kumpaa tahansa optiota, tai ei kumpaakaan, olosuhteiden pitäisi muuttua vasemmistolle suotuisiksi.

Hallituspolitiikka – Kun kokoomus on pääministeripuolue, persukansan suosio faskisteille on ensi vaaleissa taattu.

Click here to view the embedded video.

Nördäys – Joukkoäly on keskeisimpiä voimia, joilla yhteiskuntaan nykyään vaikutetaan. Joukkoälyn kanavointi vaatii vähän nörttipuhteita. Kytät ja natsisiat kehittävät kyllä kokoajan keinoja rajata ja kontrolloida joukkoälyä, mutta nörtit ovat toistaiseksi menneet edellä. Nördäys kannattaa aloittaa esimerkiksi kryptaamalla omat yksityiskeskustelunsa Googlen ja FB:n palveluissa.

Vasemmistoliitto – Puolueeseen on vaalien jälkeen liittynyt vissiin yli 1000 uutta jäsentä. Jäsenmäärä on siis kasvanut yli 10 prosenttia. Tämä luo toivoa siitä, että  puolueen junttausperseilykulttuuri ja historiallinen kinastelu saataisiin ehkäpä haudattua.

Kansanrintama – Suomessa pahimmat mellakat on seurausta radikaalikepulaisuudesta. Nyt kun kansanrintamaa rakennetaan oppositiossa, voidaan kohta taas roudata traktorilla paskaa eduskuntatalon rappusille. Luottamuksen suhteen on tietenkin hyvä pitää vanha viisaus mielessä.

Berliini – Jos meno täällä alkaa vituttaa liikaa, kantsii lähteä Saksaan. Se on lähellä ja siellä on halvempaa ja vapaampaa. Kielen voi opiskella paikan päällä.

Kognitiivinen dissonanssi – Tää on mun lemppari. Ihmiset ovat sellaisia, että kun heidän arvomaailmaansa horjuttaa, ne alkaa kiukuttelemaan. Kiukutteluaan ne ei itse huomaa, mutta muut kyllä huomaa. Kognitiivisesta dissonanssista on kaksi ulospääsyä: emansipaatio tai idiotismi. Useimmiten porukka taipuu idiotismiin. Halliksen jengille dissonanssia saa luultavasti aiheutettua parhaiten vittuilemalla niille filosofisesta yksinkertaisuudesta, homofobiasta ja neekerinpelosta.

Dead Prez – Hell Yeah Uncensored by PeteRock

Pusuhalinusbaus – Hyvä ystäväni taloustieteilijä mr. Munaniska on kehittänyt teorian kulli- ja pillualijäämästä. Jos ihmistä näyttää vaivaavan joku, niin usein kysymys on tästä. Heteromiehillä on pysyväisluonteinen kullialijäämä perseessä, koska g-pisteestä ei pääse nautiskelemaan kuin paskalla istuessa. Jos vammautuneen arvomaailman, ts. fasismin, yksilöllistä alkuperää kaivaa syvältä, niin luultavasti loogisin selitys löytyy kulli- ja pillualijäämästä ts. rakkauden puutteesta. Natsit tuntuvat kärsivän kullialijäämästä enemmän kuin muut, koska he kohkaavat epäolennaisuuksista enemmän kuin muut. Nussimalla tämä ongelma ratkeaa helpommin kuin millään muulla.

Strategia – Tää on se tärkein juttu, koska ilman tätä noista muista ei ole paljon iloa. Itseasiassa kannattaa nojata Sun Tzun periaatteisiin ja lopettaa koko fasismin vastainen taistelu silloin, kun se ei ole aivan pakollista tai muuten hyödyllistä. Fasisteja parempi vihulainen on kokoomus. Ja jotta ymmärtäisitte, mitä strategisuudella ajan takkaa, tässä vielä lukuvinkiksi Ruukinmatruunan aivan loistava pohdiskelu talouselämän strategisista perusasioista.

Vuorokautta ennen varsinaista äänestyspäivää on hyvä palauttaa mieleen, että vaalit on pelkkä bluffi ja hallitusohjelmasta sovittiin jo. Elina Grundström avasi tätä ansiokkaasti jo ennen joulua, mutta eipä siitä sen jälkeen ole julkisuudessa pahemmin huhuiltu. Tässä vielä tuo Sitran laatima ohjelma viitteeksi.

Se olisi kyllä ihan hyvä, jos valtiota johdettaisiin jatkossa strategisemmalla otteella. Vittumaista tässä on vain se, että strategian laatimiseen pääsevät vaikuttamaan ainoastaan sellaiset synkkämieliset suurporvarit, jotka näkevät Suomen kansalliset vahvuudet täysin päälaellaan. Näin strategiamme perustuu myös tulevaisuudessa ulkomaisten sijoittajien perseennuolentaan.

Suomihan on strategiassaan myötäillyt vuosikaudet niin sanottua Etelä-Korean mallia. Se perustuu siihen, että kansantalous saadaan kasvuun tukemalla suurimpia yrityksiä vero- ja rahoituspolitiikalla sekä ay-liikkeen vaikutusvaltaa systemaattisesti heikentämällä. Suomea johtavat porvarit ovat niin rakastuneita näihin ulkomaisten tovereidensa malleihin, että uskovat niiden kopioinnin sellaisenaan tuovan meille, tai ehkä vain heille, auvoisen tulevaisuuden.

Maailmantalous on kuitenkin kriisissä ja tosiasiat puhuvat sen puolesta, että kriisi jatkuu tulevaisuudessakin. Jos jatkamme tällä porvareiden strategialla, se tarkoittaa käytännössä kiihtyvää työntekijöiden oikeuksien polkemista ja sosiaalisten tulonsiirtojen alasajoa, jotta suppea meritokraattinen eliitti saisi jatkaa bakkanaalejaan.

Porvareiden mielestä suomalaisia vahvuuksia tuetaan esimerkiksi koulujen lukukausimaksuilla, helpottammalla veropakoilua, luomalla halpatyömarkkinoita ja syventämällä kansalaisten kontrollia. Kaikkea tätä on valmisteltu pitkälle jo viime vaalikaudella. Nyt riittää, että sama meno jatkuu.

Vaihtoehtoinen hallitusohjelma

Koska tykkään lobata melkein yhtä paljon kuin Sitran poitsut, heitän ilmoille vielä vaihtoehtoisen hallitusohjelman. Hain perustaa ohjelmalle siitä, miten itse näen maailmankuulun suomalaisen hyvinvointimallin vahvuudet.

Ohjelma on periaatteessa puhdasta porvarillista liberalismia Jeremy Benthamin hengessä. Mutta tässä patamustassa kokoomus-maassa klassinen liberalismikin on nykyään ultravasemmistolaista hapatusta.

1.  Täysin läpinäkyvä hallinto ja rahaliikenne

• Pyrkimyksenä pitäisi olla yhteiskunta, jossa Wikileaksiä ei tarvita. Päätöksenteon pitää olla välittömästi täysin avointa ja julkista. Kaikki julkinen tieto on saatava mahdollisimman helposti jokaisen ulottuville.
• Laki pitää saada kunnolla verkkoon julkisesti saataville ja kaikki lainsäädäntö tehdä täysin läpinäkyväksi. Nyt näin ei ole, kun porvarillisten lakimiesten ansiot on priorisoitu tiedon saantia tärkeämmäksi. Sääntöjä ja paskoja lakeja pitää pystyä muuttamaan nykyistä nopeammin. Jos laista tehdään läpinäkyvämpää ja ymmärrettävämpää, sen säätämistä voidaan myös demokratisoida osallistamalla joukkoälyä sen kehittämiseen.
• Myös rahaliikennettä on avattava julkisuuteen, jotta vältytään veronkierrolta. Ei haittaa, että joku porvari vetää isompaa liksaa. Enemmän haittaa, jos porvari ei maksa veroja eikä kerro mistä rahat tulevat.
• Julkisen rahankäytön tuottavuutta parannetaan parhaiten organisaatioiden läpinäkyvyyttä lisäämällä, ei potkimalla työntekijöitä vittuun. Valtion ja kuntien tuottavuuden kehittäminen vähentämällä ensisijaisesti ihmistyövoimaa rapauttaa koko julkisen sektorin.

2. Vahvistetaan maksutonta julkista infrastruktuuria

• Kun Suomen politiikan suunta on kopioitu Margaret Thatcheriltä, samat ongelmat, jotka rapauttivat britannian infrastruktuurin kohtaavat meitäkin. Ja kun on käynyt ilmiselväksi, että jenkkien terveydenhuoltojärjestelmä on paskin mahdollinen, johan se on Suomeenkin saatava. Kun ruotsalaiset surffailevat nettipornoa kuitusosialismissaan 10-megaisilla yhteyksillä, meillä joudutaan tyytymään taantuneiden puhelinyhtiöiden ansiosta rupuisilla mokkuloilla suttuisiin tissikuviin.
• Infrastruktuuri on rahoitettava verorahoilla, ei markkinoilla. Markkinarahoitus tarkoittaa käyttömaksuja, joka on tasaveroakin taantumuksellisimpi rahoitustapa. Julkinen infrastruktuuri tarkoittaa, että siitä maksetaan vain veroissa ja suurempituloiset maksavat enemmän, koska ovat kerran hyötyneet toimivasta infrasta enemmän.
• Investoimalla julkista rahoitusta infrastruktuuriin, luodaan paremmat toimintaedellytykset myös markkinoille. Toimiva ja maksuton julkinen infra poistaa ihmisten elämästä ja yritysten liiketoiminnasta sellaisia pullonkauloja, jotka ovat tukahduttaneet kansantaloudet thatcherismiin nojaavissa maissa.

3. Tehokkaampi, avoin ja täysin maksuton koulutusjärjestelmä.

• Kannattaa tutustua intialaisen pedagogiikan tutkijan Sugata Mitran näkemyksiin koulutuksesta. Tutkitusti pienimmällä kurittamisella ja vähäisimmällä opettajien tai vanhempien harjoittamalla mielivallalla saadaan parhaita pedagogisia tuloksia. Siksi kokoomuksen yliopistouudistus on kaikessa fantastisuudessaan ollut pahinta paskaa pitkään aikaan. Valtaa koulutusjärjestelmässä on nimittäin siirretty juurikin opiskelijoilta byrokraattisesti keskitetyille organisaatioille.
• Kaikki koulutukseen ja tutkimukseen liittyvä tieto on julkistettava nettiin vapaasti ja helposti saataville. Tämä voi lähteä liikkelle kirjastojen digitoinnista. Suomen on irtauduttava niistä kansainvälisistä strategioista, joilla tietoa aidataan kauppatavaraksi ja lähdettävä pohjoismaisille linjoille vapaan ja avoimen tiedon mallimaana. Tämä mahdollistaa sen, että niillä, jotka eivät ole koulussa tai töissä, voisi myös olla parempaa tekemistä kuin katsoa salkkareita. Vapaasti saatavilla tietoresursseilla väkemme osaamistaso ja työkyky on moninkertaistattavissa, joka parantaa edelleen tuottavuutta.
• Suomenkielisen tiedon avoin saatavuus verkossa kasvattaa kielitaitomme houkuttelevuutta. Verkko-oppimisen voisi viedä niin pitkälle, että opintopisteiden keräily sallitaan kaikille riippumatta opiskelupaikoista ja siten, että myös tutkintoja on mahdollista suorittaa instituutioiden ulkopuolella. Edelleen maksutta. Riittää, että kriteerit ja oppimateriaalit julkistetaan.

4. Rennompaa ja työllistävämpää liiketoimintaa

• Verokertymä on pitkälle riippuvaista yksityisen sektorin rahaliikenteestä. Yritystoimintaan kannustamisessa ei kuitenkaan ole mitään järkeä lähteä kansainväliseen verokilpailuun. Strategisesti se on yhtä viisasta kuin kilpailla ravintola-alalla kolmen euron pizzoilla. Suomen hyvinvointimallin vahvuudet, kuten ilmainen koulutus, toimiva kirjastolaitos ja maksuttomat julkiset palvelut pitää rahoittaa suhteellisen korkeilla veroilla. Liiketoimintaa voidaan luoda veroratkaisuja tehokkaamin vasemmistolaisella sosiaalipolitiikalla.
• Perustulo mahdollistaa paljon verokikkailua tehokkaammin uusien yrittäjien saamisen markkinoille. Nyt yrittäjä riskeeraa työttömyyskorvauksensa ja joutuu ottamaan kaupan päälle vitusti velkaa firman pääomaksi. Porvarillisessa logiikassa uskotaan, että tämä riski sitten motivoi tekemään kunnolla töitä. Näin yrittäjästä tehdään vielä duunaria pahempi työjuhta, jolla ei jää aikaa liiketoimintansa kehittämiseen. Yrittäjän pitäisi pystyä vapauttamaan itselleen stressitöntä aikaa, mutta tämä ei ole mahdollista, jos firma perustuu velanottoon ja kädestä suuhun elämiseen. Sosiaalisten rahavirtojen puuttuminen kasaa vallan ja mahdollisuudet markkinoilla niille, joilla fyrkkaa löytyy ennestään.
• Poistetaan kaikki yrittämiseen liittyvät turhat pullonkaulat. Esimerkiksi taloushallinto, lakipalvelut ja yritysneuvonta on toteutettavissa nykyisellä tietotekniikalla verkossa hyvin edullisesti. Käytännössä kirjanpitoon liittyvä byrokratia on lähes turhaa, koska rahaliikennettä ja kirjanpitoa voidaan nykyään automatisoida. Julkista rahaa pitää investoida sellaisten maksuttomien avoimen lähdekoodin sovellusten kehittämiseen, jotka vähentävät yritysten riippuvuutta byrokratiapalveluista. Tarkoitukseni ei ole tehdä kirjanpitäjistä ja lakimiehistä työttömiä, vaan saada nämä papereiden pyörittelyn sijaan vapauttamaan aivonsa esimerkiksi asiantuntijapalveluiden kehittelyyn.
• Uusia yrityksiä ja pienyrityksiä tukemalla luodaan markkinoille kilpailua, joka haastaa isommat, vanhemmat ja byrokraattiset toimijat. Tällä hetkellä julkista rahaa syydetään eniten juuri jälkimmäisille firmoille. Päinvastaisella politiikalla suurimpien firmojen automaattiset rahahanat ja välistävetobisnekset voivat alkuun kärsiä, mutta kansantalous ja työllisyys kokonaisuudessaan voittaisi.

5. Paikallisella omavaraisuudella taataan työllisyys ja hyvinvointi

• Energiaratkaisuissa, elintarviketuotannossa ja kunnallisissa palveluissa on nojattava ensisijaisesti paikallista työllisyyttä edistäviin ratkaisuihin. Näin kehitetään samalla tuotannon ekologisuutta.
• Ihmisten hyvinvointia ja onnellisuutta parannetaan eniten luomalla oikeudenmukaiset työmarkkinat. Tämä tarkoittaa käytännössä työntekijöiden minimioikeuksien selvää parantamista. On säädettävä indeksiin sidottu minimipalkka, universaali vastikkeeton perustulo ja lyhennettävä pakollinen työaika 30 tuntiin viikossa samalla, kun kitketään harmaa talous. Tämä ei heikennä yritysten kilpailukykyä, koska säännöt ovat samat kaikille.
• Sen sijaan että Suomea ghettoutetaan työttömyydellä, halpatyömarkkinoilla ja pidemmillä työurilla, voitaisiin keskittyä työvoiman tuottavuuden parantamiseen. Työaikaa lyhentämällä ja asettamalla keskeiseksi kansalliseksi mittariksi mediaanituntiansio, voidaan nykyistä paremmin taata työntekijöiden elinikäinen oppiminen ja siten tuottavuuden kasvu.

6. Hyvinvointijärjestelmä rahoitetaan toisenlaisella pankki- ja veropolitiikalla

• Sen sijaan, että pankkien rahoittamiseksi leikkaamme julkisista palveluista ja pistämme ihmiset uhraamaan enemmän vapaa-ajastaan, teemme päinvastoin. Euroopan pankit on pistettävä rahoittamaan julkinen sektori.

Eihän tätä hallitusohjelmaa nyt yksin viitsi kirjoittaa

Vaikka tiedänkin olevani vitusti fiksumpi kuin yksikään noista Sitran kokoomuslaisista kabinettistrategisteista, on ehkä vähän liikaa yrittää kirjoittaa tämä hallitusohjelma yksin valmiiksi yhden päivän aikana. Kehitän, lähteytän, kuvitan ja jatkojalostan tätä eteenpäin blogiin tulevan kansalaispalautteen pohjalta.