Archive | Business-kelat RSS feed for this section

Tapaus Muxlim kertoo elinkeinopolitiikan surkeudesta

18 Maa

Esa Mäkisen juttu sunnuntain Hesarissa kertoo kiinnostavan case-esimerkin epäonnistuneesta yrityksestä. Yrityksiä epäonnistuu, ja sehän kuuluu asiaan. Elinkeinopolitiikan tehtävänä olisi kuitenkin kohdistaa yhteiskunnan resursseja siten, että niillä tuotetaan mahdollisimman tehokkaasti hyvinvointia. Elinkeinopolitiikan oletus on, että hyvinvointia tuottaa tehokkaimmin menestyvät kasvuyritykset. Kasvuyrityksiä valtiovalta yrittää sitten saada aikaan seuraavilla keinoilla: Rahoittamalla yritysten tutkimus- ja tuotekehitystä mm. Tekesin ja [...]

Tehtäskö töitä älykkäämmin? Ei enempää, kiitos

15 Maa

Tim Ferris on nykyaikaisen liikkeenjohdon Frederick Taylor. Taylor keskittyi ratkaisemaan sen, missä asennossa ihminen ruuvaa 12-tuntisen työpäivän aikana eniten muttereita. Ferris sen sijaan on keskittynyt siihen, miten muttereiden ruuvaamisesta päästäisiin nopeiten eroon, jotta voisi keskittyä olennaiseen.

Nyt loppui projektien kanssa hajoilu

14 Hel

Olen puljannut kotisivujen parissa noin viisi vuotta. Firmamme Mediajalostamon puitteissa olemme toteuttaneet useita kotisivuprojekteja 1,5 vuoden aikana. Osa on onnistunut ja osa ei. Tein tänään pikaisen analyysin siitä, mitkä tekijät ovat taustalla onnistuneissa kotisivutoteutuksissa ja mitkä taas epäonnistuneissa.